Pesäpäivien virvatulia ja peikonkultaa

Tänään on virallinen juhannusaatto, keskikesän juhla, valon yön juhla, hedelmällisyyden juhla, veden juhla...mutta ajankohta on väärä (ja virallinen taho aina väärässä...)!

Kalenterin mukaan juhannus asettuu 21. päivän kohdalle. Tarkalleen ottaen silloin alkavat perinteiset pesäpäivät, jolloin aurinko pysyttelee taivaanlaella kolme päivää ja vasta sen jälkeen päivä alkaa väistyä yön tieltä. Vuotuinen auringonkierto kulkee pesästä pesään ja kiertoon liittyvät keskikesän ja sydäntalven uhrijuhlat ovat perinteisesti sijoittuneet pesäpäivien kolmanteen päivään eli auringon syntymän tai radalleen paluun aattoon. Sydäntalvella aurinko pysyttelee pimeässä pesässään tasauksen jälkeen kolme päivää ja näin nykyinen jouluaatto sijoittuu auringon syntymäpäivään.

Ehdotan juhannuksen pesäpäiviä virallisiksi vapaapäiviksi, levon, hedelmällisyyden ja ympäristömme säilyttämisen nimiin tai kunniaksi, miten vain. Lisäloma tuo levähdyksen myös luonnolle, jos ei rasitukseksi lasketa luonnon ääreen kirmaavia juhlijoita. Juhannuksen juhlintaan tulisi kuulua myös kesärauhan julistus, jonka jälkeen ympäristörikoksista saisi kymmenenkertaisen rangaistuksen...ja rauhaa voisi kestää vaikka koko kesän, ainakin metsän hakkuiden osalta.

Juhannuskokkoa ei tohdi polttaa kulohälytystilasta riippumatta, koska polttaminen heilauttaa kunkin omaa hiilitasetta. Tunnemme sen jo nahoissamme miten paljon kasvihuonekaasuja ja pienhiukkasia saavat aikaiseksi tuhannet kituliekillä palavat, sytytysnesteillä avitetut ja roskista kootut kosteat juhannuskokot! Kokkoainekset joutavat siis energiajätteisiin.Juhannuskokkojen sytyttämisen sijaan voisimme haahuilla luonnossa etsimässä peikon kultaa ja virvatulia, bioluminoivia luonnonilmiöitä.


Mistä voin löytää peikonkultaa?

Virvatulista ja aarnivalkeista on paljon tarinoita. Osaamme aavistaa tulien liittyvän luonnolliseen hajoamiseen, aineen kiertokulkuun ja muuttumiseen toiseen olomuotoon. Aine palaa ja kaikki palaa takaisin. Pesästä pesään on kaikkialla luonnossa tapahtuvaa liikettä.

Peikon kultaa on osattu jo muinoin etsiä ja myös hyödyntää. Pohjoisen vaeltajat ovat käyttäneet reittiensä merkitsemiseen lahottajasieniä tai lahonnutta puuainesta. Tietäjät ovat osanneet loihtia virvatulia osaksi parannustaikaa. Nykyaikana virvatulella olisi käyttöä valaistuksessa virallisen sähköverkon ulkopuolelle asettuvien kansalaisten asujaimistoissa.

Vihreänä hohtavaa peikonkultaa löytyy pimeällä kivien alta, kannoista ja lahopuiden rungoista. Virvatulia synnyttävät valon kajoa heijastavat aarnisammaleet, palavat suokaasut sekä lahosienet. Ehkä yleisin virvatulen synnyttäjä on mesisieni Armillaria borealis, joka on heikosti itsevalaiseva eli bioluminoiva.

Ja jotta keskikesän juhla ei painottuisi liiaksi metsiin ja uhriluvut pysyisivät suhteellisina, osa juhlijoista voisi suunnata virvatulien etsinnän merelle tavoitteena löytää Alexandrium ostenfeldii, luminoiva myrkkylevä.

Hyvää virallista juhannusta!
toivoo tuulahdus

Pohjanmesisieni eli mesisieni (Armillaria borealis) kasvaa yleensä tuppaina lahokannoissa tai -puissa. Sieni saattaa kasvaa myös maassa, mutta tällöin se on todennäköisesti yhteydessä lahoaviin juuriin. Sen 5–10 cm leveä, kellanruskea, säikeinen ja harvasuomuinen lakki on kupera ja laakea. Vaaleanruskeassa, sitkeässä jalassa on selvä rengas. Eräät mesisienilajit tuottavat biologisesti valoa, ne hohtavat pimeässä. Suomen sienistä pimeässä hohtaa pohjanmesisienen lisäksi nuijamesisieni.

Mesisieni on lois- ja lahottajasieni. Se iskee eläviin puihin, joissa kasvaa loisena ja lopulta tappaa puun myrkyllään. Tästä sieni jatkaa lahottaen puuainesta. Mesisieni on eräs Suomen tehokkaimpia tuhosieniä. Sen itiöemät kehittyvät elo-lokakuussa.

Mesisieni tunnetaan myös hyvänä ruokasienenä. Ainoastaan sen nuoret lakit kerätään. Vanhojen ja raakoina syötyjen lakkien tiedetään aiheuttavan joillekin vatsavaivoja, on lakit syytä ryöpätä. Tärkeää on huomioida myös se, että jotkin mesisienen kaltaiset kantosienet ovat myrkyllisiä.

---